
Niko Korhonen
Kouluikäisestä asti olen saanut olla sijaissisaruksena lapsuuden perheessäni. Kymmenen vuotta olen toiminut perhehoitajien vapaanmahdollistajana.
Olen tehnyt töitä lasten ja nuorten kanssa koko aikuisikäni. Arvokasta työkokemusta olen saanut lastensuojeluyksikössä työskentelystä, josta on jäänyt runsain mitoin positiivisia muistoja. Sosiaalityöntekijän opinnot saan päätökseen vuoden 2021 aikana. Opintojen ohessa olen toiminut sosiaalityöntekijän viransijaisuuksissa lastensuojelussa.
Nuorten kanssa ollessani vietän mieluiten aikaa yhdessä touhuten. Koulutyössä olen tukena ja hankalana hetkenä annan aikaa yhteiselle keskustelulle. Nautin kaikesta rakentamisesta ja koneiden tutkimisesta, mutta toki nuorten kanssa karaokeillat vievät voiton kaikelta muulta tekemiseltä. Perhekodissa saan hetkittäin palautetta siitä sekä nuorilta että aikuisilta, että terapiakoira saa kanssani monenlaista hemmottelua rajat hetkeksi unohtaen.