Rocky 🐾

Terapiakoira

Muutin uuteen kotiini toukokuussa 2020 muutaman kuukauden ikäisenä. Tutkin aina tarkkaavaisesti nuorten touhuja ja yritin innokkaasti päästä kaikkeen tekemiseen mukaan. Oli aina ihan parasta, kun joku vei minut tutkimaan pihalle hajuja. 

Haukkumaan en oikein koskaan oppinut. Yritin kovasti, mutta se lähinnä huvitti kaikkia. Siksipä livahdin tutun ihmisen selän taakse turvaan, kun vastaan tuli haukkuvia nelijalkaisia. Rakastin olla ihmisten sylissä, leikkiä ja nuolla heidän naamansa. Se oli tärkeää työtä! Välillä oli rankkaa hommaa huolehtia, että kaikki saivat rakkaudenosoituksiani kulloinkin tasapuolisesti. Paheeni oli se, että varastin kaikki irtonaiset sukat lattialta ihmisiltä salaa! Ei muistella pahalla?

Kiitos, että sain asua ja leikkiä kanssanne. Minulla oli aina kivaa.

– Rocky 🐾✨